Yhteystiedot

Oulunseudun Eteläpohjalaiset
Punaherukkakuja 4
90460 Oulunsalo
050-3678479

Mantilan puhe

Arvoisa Oulunseudun Eteläpohjalaiset-yhdistys
Herra puheenjohtaja
Hyvät naiset ja miehet,

Tämä on suuri kunnia, juuri kaupunkiin saapuneena päästä puhumaan 60-vuotiaalle.  Ja millaiselle 60-vuotiaalle. Sellaiselle, jolle on kertynyt jo ihmisen ikää mittapuuna pitäen kohtuullinen määrä vuosirenkaita, mutta joka voi halutessaan elää ikuisesti.

Sellainen on Oulunseudun Eteläpohjalaiset. Se on vähän kuin eteläpohjalaisen testamentti, joka ei ala: ”Kun minä kuolen” ja sitä rataa.
Se alkaa: ”Jos minä kuolen…”

Siinä suhteessa pohjalainen fyysinen henkilö ei eroa juridisesta. Molempia leimaa usko kuolemattomuuteen ja miksei erehtymättömyyteenkin. Kummallekaan ei pidä niskoitella.

Ehkä on hyvä selventää vähän käsitteitä tähän alkuun. Pohjalaisuus on nimittäin nykyään kohtuullisen moniselitteinen.

Salmiakkikuvioita on ilmestynyt pipoihin ja paitoihin muuallakin kuin Härmässä. Ilmeisesti Lauri Tähkän vaikutuksesta Jussi-paidoista on tullut suurta muotia, niiden kantajat vain eivät lähestulkoonkaan ole pohjalaisia – ainakaan samassa mitassa kuin pari kolmekymmentä vuotta sitten.

Ja eikös se ole oikeastaan hieno asia, vaikka aito eteläpohjalainen ei kauheasti muodista piittaa. Hyvä kun muutkin ovat huomanneet, miten hienoissa kuoseissa lakeuksilla on kuljettu iät ja ajat.

Mutta siitä pohjalaisuudesta ja eteläpohjalaisuudesta.

Pohjalaisuuden sisältö vaihtelee, kun sitä tarkastelee hallinnollisesti, maantieteellisesti, kulttuurisesti, historiallisesti tai jopa poliittisesti.

Minulle pohjalaisuus liittyy siihen alueeseen joka alkaa Kauhavan-Härmän seudulta, kulkee Lapuan ja Seinäjoen kautta Kyrönmaalle ja sieltä edelleen Vaasaan. Etelässä raja kulkee Peräseinäjoen ja Virtain rajalla. Ja pohjoisessa ei kannata mennä kovin etäälle Kauhavalta, kun on jo poissa Pohjanmaalta.

Minun Pohjanmaani  on se alue, jonka nykyinen Etelä-Pohjanmaan maakunta kattaa lisättyinä Laihialla ja Vaasalla. Alue on siis aika lailla se jonka Eteläpohjalaisten yhdistys luultavasti omakseen tuntee.

Eli kun käytän vanhasta tottumuksesta sanoja ”pohjalaisuus” tai ”pohjalainen”, puhun oikeasti ”eteläpohjalaisuudesta” ja ”eteläpohjalaisista”.

Kuitenkin siitä ainoasta ja oikeasta Pohjanmaasta.

Henkisesti Pohjanmaani on lavea, avara, yksioikoinen, selkeä, turvallinen, selviytyvä ja oikeudenmukainen. Paikka jossa rehellisen ja ahkeran ihmisen on hyvä olla.

Silti sieltä on lähdetty paljon. On menty Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan, Ruotsiin. Ja on menty Ouluun.

On lähdetty leivän, elämän perään. Jos maakunnasta niitä ei ole löytynyt, tai löytynyt oikeanlaisia, pohjalainen on lähtenyt. Joskus on lähtenyt poliisi perään.

Juuriaan pohjalainen ei silti hukkaa koskaan. Juuri sen vuoksi olemme kokoontuneet tähän tilaisuuteen. Väittävät muuten, että jokainen joka on Nurmosta lähtenyt, on katunut.

Arvoisat kuulijat, katsotaanpa hiukan tuon olennon, pohjalaisen julkisivun taakse. Mitä sieltä löytyy?

Pohjalaisen tuntee jokainen – ainakin mielestään. Stereotypioita on joka lähtöön. Antti Tuurin kirjoissa viisaus asuu Pohjanmaalla vanhoissa naisissa, ja hulluus – nuorissa miehissä.

Sotimaankin pohjalaiset ovat kovia. Kun talvisota alkoi, väitettiin että innokkaimpia piti Pohjanmaalla sitoa puuhun kiinni, jotta eivät lähtisi etuajassa.

Itsepäisinäkin meitä pidetään. Pohjalaisen miehen suuhun on pantu sanat: ”Notta mun kans on niin heleppo olla, ku vain teköö justihinsa niinku mä sanon.”

Elämäniloista pohjalainen ei nauti. Hän saattaa kuluttaa aikaa sen pohtimiseen: ”Mikä ristus mua vaivaa ku ei mistään aharista!”

Ilman tuskaa ei voi olla onneakaan.

Väkijuomat ja miehiset mittelöt sopivat nekin pohjalaisuuteen. Tarina Kurikasta kertoo nuoresta miehestä, joka tanssilavalla syntyneen tappelun tuoksinassa sai n nyrkistä ja putosi lattialle.

Hänen kerrotaan tokaisseen:”Oonko ryypänny vai onko mua lyäty, ku tuntuu niin mukavalta?”

Rehentely, ei aivan vierasta pohjalaiselle.  Kuortaneelle on kirjattu sanonta, jossa isäntää anoo: ”Pirelkää musta kiinni, notten mää revi rahojani.”

Velat ovat muuttuneet saataviksi vanhalla kunnon perinteisellä tavalla.

Ja ne puukot. Ja Härmä.

Alahärmän asemalta junasta nousseen miehen suuhun on pantu tokaisu: ”Tämon oikia paikka. Aseman seinis on verta!”

Eikä pohjalainen ole lopulta ole kotonaan muualla kuin Pohjanmaalla. Jokainen joka on Nurmosta lähtenyt, on katunut. Vuosikymmenet voivat vierähtää muualla. Lakeus vetää ja vetoaa viimeiseen hengenvetoon asti.

Pohjalaista luonnehtiessa nousee esiin stereotypioita: riidanhaluisuus, häjyys, niskoittelu, juopottelu, työhulluus – ja ne ovat vasta niitä positiivisia luonnehdintoja.

Suoruus on yksi ominaisuus. Tarina Isostakyröstä kauan sitten kertoo maatilasta, johon ruustinna tuli vierailulle. Perheen pieni tyttö, ehkä noin kymmenvuotias, viipotti pihamaalla yöpyjamassaan ja huusi: ”Ruustinna o´ kauhian ruma.” Emäntä kovasti säikähti ja koetti lepytellä Ruustinnaa: ”Ruustinna ei ny oo moksiskaan. Se tuo meirä likka, se ku ei oo kouluja käyny, nii se sanoo asiat niinku ne on!”

Vakavasti puhuen pohjalainen ei ole niin synkkä ja yksitotinen kuin on julkinen kuvamme. Itse asiassa pohjalainen on huumorintajuinen ja sosiaalinen.

Se vain on niin, että jos muut eivät häntä ymmärrä, se on muiden vika.

Pohjalaisia pidetään sulkeutuneina, hyvin työteliäinä, isänmaallisina aikaansaavina – oikeina yrittäjinä.



Kyseessä on ainakin tarinoiden mittapuulla kovin kaksijakoinen persoona. Yhtä aikaa ujo ja päällekäypä, vaatimaton ja kerskailija, moraaliltaan ankara mutta kuitenkin väkijuomiin mieltynyt. Pessimisti ja optimisti. Peräänantamaton mutta sopeutuja.


Tuollainenko on pohjalainen vuonna 2009?

Kyllä ja ei. Jos paikalla on niitä, jotka ovat naimisissa pohjalaisen kanssa – nimenomaan pohjalaisen siten kuin sen tuossa aiemmin määrittelin - saattaa tunnistaa tyypin.


Jostakin pohjalaisiin liitetyt mielikuvat ja stereotypiat ovat peräisin. Osaselitys on varmaan puheenparressa murteessa. Sanat putoilevat kuin tiiliskivet, jokaisella on tilansa, eikä yhtään ylimääräistä käytetä.

Vuonna 2009 pohjalaisuus on muotia, arvossaan. Kuten sanottua, paljon johtuu Lauri Tähkästä. Hän on uutta modernia pohjalaisuutta. Hirveän suosittua, reipasta, mukavaa.

Muutakin on tapahtunut.

Kuva jöröistä pohjalaismiehistä on sekin hiljakseen muuttumassa ja muuttunutkin. Teistä osa on saattanut Teuvalla käydessään törmätä balettia tanssiviin miehenköriläisiin. Keski-ikäiset ja vatsakkaat kaverit laittavat itsensä likoon, vetävät balleriinapuvut päälle ja  hipsuttelevat Joutsenlammen tahdissa päkiöillään.

Balettitanssijoista tuli suuri menestys, vaikka keskipaino oli sadan tienoilla ja keski-ikä lähellä viittäkymppiä. Eivät todellakaan ole perinteisiä baletintanssijoita.

Pohjalainen mies osaa jo nauraa itselleen.

Pohjalaisiin liitetyille ominaisuuksille alkaa olla sosiaalista tilaus tämän ankean ajan vuoksi, myös siksi niitä salmiakkikuvioita näkee niin paljon.

Lama, sen aiheuttama nopeasti kasvanut työttömyys, väestön ikärakenteen nopea muutos ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen velkaannuttava vaikutus ovat hiljakseen nostaneet yrittäjyyden arvoon arvaamattomaan.

Melkein missä tahansa tilaisuudessa haikaillaan kasvuyrityksiä ja uusia yrityksiä. Pohjanmaa on yrittämisen maakunta. Pieniä pajoja löytyy sieltä täältä, osasta on kasvanut oikein suuriakin.

Vaalirahoituskeskustelun aikana rehellisyyden ja suorapuheisuuden merkitys on korostunut. Luotettavuus on suuri arvo. Suoraan puhuva, jopa tahdittomuuteen asti rehellinen pohjalainen vastaa tähänkin tarpeeseen.

Olipa kyseessä sitten mielikuva tai harhaluulo, olettama pohjalaisen rehellisyydestä sataa suoraan laariin.

Jos rehellisyys nyt sattuisikin olemaan pohjalaiseen liitettynä ylikorostunut, ei sellaista mielikuvaa kannata kiiruhtaa oikaisemaan.


Politiikassa virta vie oikealle, yhtä lailla Suomessa kuin Euroopassa. Vasemmistopuolueet eivät ole onnistuneet kasvattamaan kannatustaan talouskriisin ansiosta. Pohjanmaata ei ole koskaan luonnehdittu ensisijaisesti vasemmistolaiseksi.  Sosialidemokratiaakin on kavahdettu.

Pohjanmaassa on paljon sellaista, poliittisesti, taloudellisesti ja moraalisesti, josta uskotaan löytyvän uusi tie uuteen hyvinvointiin.

Uskokaa pois, se ei ole aivan arvoton asia.


Tämä aika huutaa arvoja ja ominaisuuksia, joita on vuosikymmenien, kenties vuosisatojen ajan liitetty pohjalaisiin ja pohjalaisuuteen.

Siksi meistä, arvoisat juhlavieraat, on tullut muodikkaita.

Eiköhän se ole niin, että oli jo aikakin.

Kerran vielä lämpimät onnitteluni 60-vuotiaalle. Toivon teille oikein onnistunutta juhlavuoden loppua ja mukavaa joulunodotusta.

Tämä juhla on teidän, tämä aika on teidän.

Kiitos!